Mielenterveys- ja päihdehoitotyössä voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisia auttamismenetelmiä. Erilaisten menetelmien käyttö hoitotyössä tulee olla näyttöön pohjautuvaa ja sitä tulee ohjata vahva etiikka ja yksilöllisyys. Potilaan yksilöllinen hoito alkaa haastattelulla, hoidon tarpeen arvioinnilla ja hoitosuunnitelman laatimisella. Hoitosuunnitelman laatiminen tulee tehdä avoimessa ja toimivassa yhteistyössä potilaan ja hoitajan välillä. Tärkeää on myös suunnitella mitä mielenterveyshoitotyön menetelmiä aiotaan käyttää hoidossa.  

Haastattelun avulla kartoitetaan hoidon tarve, mutta myös voidaan määritellä yhteisymmärryksessä hoidon tavoitteet ja mietitään potilaalle ja potilaan tilanteeseen paras toimintaympäristö hoidon toteuttamiseen. Keskustelussa korostuu erityisesti varhainen tunnistaminen, puheeksi ottaminen ja hoitoon ohjaus. Erilaisten mittareiden käyttö kartoittamaan potilaan oireita ja tilanteita voi olla hyväksi haastattelun lisäksi. Haastattelussa tulee korostua kiireettömyys, läsnäolo ja turvallinen sekä selkeä ympäristö. Läheisten tai saattajien huomioiminen on myös tärkeää, koska tilanne voi olla kaikille haastava ja vaikea. Avointen kysymysten esittäminen edistää dialogia, mutta tarkentavia kysymyksiä on hyvä käyttää. On tärkeää, että potilas saa puhua keskeytyksettä ja tulee kuulluksi. Haastattelussa on myös tärkeää selvittää potilaan taustat ja tässä voi luottamuksellisesti hyödyntää myös potilaan läheisiä. Tärkeää on, että hoitosuunnitelma ja haastattelu toteutetaan potilas- ja perhelähtöisesti. Hoitajan on myös tärkeää selvittää potilaalle miten hoidon tarpeen arviointi tapahtuu ja koko prosessin kulku. Hoitosuunnitelman kohdalla tavoitteet tulisi asettaa mahdollisimman konkreettisesti ja sen tulisi sisältää käytetyt mielenterveyshoitotyön menetelmät.  

Avohoidon puolella käytetään usein yksilökeskusteluja ja perhetapaamisia, mutta myös lääkehoidon ohjausta, siihen motivointia ja vasteen seurausta

hyödynnetään. Erilaisten ryhmien hyödyntäminen myös kuuluvat osaksi hoitoa. Osastohoidon yleisimpiä menetelmiä ovat tukeminen, motivointi, kannustaminen, läsnäolo sekä rohkaisu. Toimintakyky, ohjaus, omahoitajakeskustelut, lääkityksen toteuttaminen, liikunta, sosiaalisten verkostojen ylläpitäminen sekä erilaiset toiminnalliset menetelmät ovat käytössä avo- ja sairaalahoidon puolella. Hoitosuunnitelman laatimisessa on tärkeää kartoittaa hoidon tarve, hoidon tavoite, hoitotyön toiminnot ja keinot sekä hoidon arviointi. 

Erilaisten ryhmien toiminta on todettu auttavan ja edistävän potilaan kuntoutumista erilaisten mielenterveydenhäiriöiden hoidossa. Ryhmiä löytyy laidasta laitaan ja lähtökohtaisesti pyritään löytämään potilaan yksilöllisiin tarpeisiin ja kiinnostuksiin vastaava ryhmä. Toiminnalliset ryhmät sisältävät yhdessä olemista ja erilaisten taitojen oppimista. Toimiva toiminnallinen ryhmä kehittää ja motivoi potilasta arjessa ja elämässä. Luovia ryhmä ovat esimerkiksi musiikkiin, tanssiin, elokuviin tai muihin keskittyneet ryhmät. Ryhmät voivat tarjota potilaalle ja myöskin läheisille mielekästä tekemistä ja apua arkeen. Tarjolla on myös erilaisia keskusteluryhmiä, missä voi jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea luottamuksellisessa ja avoimessa yhteisössä.  

Psykoedukaatio on käytetty työmenetelmä mielenterveystyössä.  Psykoedukatiivisen työskentelyn taustalla on ajatus, että yhteisö/perhe yhteistyössä potilaan kanssa vaikuttaa positiivisesti sairauden kulkuun. Työskentelyn painopiste on nykyhetkessä ja tulevaisuudessa, tavoitteena on että perhe ja läheiset voivat vaikuttaa sairauden kulkuun, muttei sen syntyyn. On tutkittu, että perheen ilmapiiri ja tunnelma vaikuttaa sairastuneen oireisiin sekä ennusteeseen. Psykoedukatiivinen toiminta voi tapahtua hoitajan ja potilaan välillä, perhetyöskentelynä tai esimerkiksi ryhmä- tai kurssimuotoisena. Vertaistuki potilaalle ja omaisille korostuu ryhmätyöskentelyssä. Erityisesti lasten tunteiden ja kokemusten huomioiminen esimerkiksi vanhemman sairaudesta on tärkeä käsitellä. Psykoedukatiivinen keskustelu on vuorovaikutuksellista keskustelua, missä tarkastellaan potilaan tilannetta, vaihdetaan kokemuksia ja etsitään mielekästä ymmärrystä tilanteeseen yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä. Hoitajan tulee keskustelussa muistaa vuorovaikutuksen tasavertaisuus ja pyrkiä välttämään asiantuntijakeskeisyyttä. Potilaan ja omaisten kannalta on tärkeä vaalia ja pyrkiä iloon, toivoon ja positiivisuuteen ja keskittyä tulevaisuuteen. Käytännössä potilaalla ja hänen läheisilleen annetaan tietoa ja ohjausta sairaudesta, oireista ja esimerkiksi selviytymiskeinoista. Sosiaalisten taitojen harjoittelu, varhaisten varomerkkejen tunnistaminen ja kommunikaatio- ja ongelmaratkaisutaitojen vahvistaminen kuuluvat osaksi psykoedukatiivista työskentelyä. Työskentelymenetelmän tavoitteena on lisätä potilaan sekä läheisten terveyttä ja hyvinvointia sekä antaa selviytymiskeinoja elämään.  

Perheen huomioiminen mielenterveystyössä on erittäin tärkeää ja osa yksilöllistä ja moniulotteista hoitoa. Perhekeskeisessä hoitotyössä perhe nähdään potilaan taustatekijänä eikä potilaan ja perheen hyvinvointia voi erottaa toisistaan. Perheen mukaan ottaminen hoitoon voi tapahtua esimerkiksi hoitokokouksen tai perhe- ja verkostotapaamisten kautta. Suositeltavaa on, että ensi kertaa sairastuneen psykoosipotilaan hoito aloitetaan aina perhe- tai verkostokeskeisellä alkuselvittelyllä. Tärkeää on lähteä liikkeelle perheen itse esille nostamista teemoista. Ymmärretyksi ja kuulluksi tuleminen on tärkeää kaikille osapuolille ja tulee muistaa, että jokaisella voi olla tilanteeseen oma tarina ja näkökulma. Keskustelussa korostuu erityisesti hoitajan kyky ohjata haastattelua ja pysähtyä miettimään ja tutkimaan tilanteen kannalta merkityksellisiä asioita. Perheen itse nostamat avaukset ja puheenaiheet ovat usein tärkeitä ja ne tule huomioida. Keskustelun tulee olla avoin, ja hoitajan tulee olla tilanteessa läsnä. Hoitajan ja myös perheen ja potilaan tulisi pyrkiä käyttämään ongelmien nimiä ja arkikielen ilmaisuja. Keskustelun ja ymmärryksen kannalta on hyvä pyrkiä puhumaan asioista mahdollisimman konkreettisesti.  

Perhekeskustelun ja hoitokokouksen tiedetään tuovan monia hyviä näkökulmia ja toimintoja potilaan sairauden hoitoon ja ennusteeseen. Hoitokokous on perustapahtuma hoitoprosessia ja se antaa mahdollisuuden antaa tukea potilaalle ja hänen läheisilleen. Hoitokokous antaa mahdollisuuden selvittää vuorovaikutussuhteisiin liittyviä ongelmia ja ristiriitoja, antaa virikkeen perheelle osallistua myös myöhemmin perhekeskeiseen hoitoon ja myös vähentää potilaan leimautumista sairaaksi. Hyvin toteutettu hoitokokous vähentää potilaan psykoottista taantumista, koska se mahdollistaa hänen tuntemuksien ja kokemusten huomioimisen sekä vähentää potilaan kokemia hylkäämiselämyksiä. Perhekeskeinen hoitokokous myös edistää potilaan sairaalan ulkopuolella olevien ihmissuhteiden säilymistä ja niiden käsittelyä. Myös omaisille hoitokokous on työkalu suhteiden, läheisen sairauden ja hoitoprosessin ymmärtämiseen. 

Erilaisia haasteita hoitajan näkökannalta on monia. Perhekeskeisessä ajattelussa tulee muistaa, että perhe ja läheiset voivat usein olla hyvin riitautuneita ja monia arkoja ja ikäviä asioita ei ole aikaisemmin yhdessä käsitelty. Potilaan ja omaisten motivointi voi olla hankalaa, koska sen saavuttamiseksi potilaan sekä perheen tulee aidosti haluta työskennellä kohti positiivisia tuloksia. Keskusteluissa ja työskentelymenetelmien käytössä on tärkeää, että hoitajan työssä välittyy läsnäolo ja kiireettömyys. Todellisuudessa on mahdollista, että työ on hyvin hektistä ja kiireistä, jolloin hoitajan tulisi yrittää olla näyttämättä kiirettä hoitotyössä. Myös hoitajan oma jaksaminen ja hyvinvointi tärkeää, jotta laadukasta hoitoa voi toteuttaa. Tällöinen omien voimavarojen tunteminen ja työyhteisön- ja organisaation tarjoamat apuvälineet tulisi olla saatavilla ja hyödynnettävissä.  

Vaikka perhekeskeisten työmenetelmien käytön on todettu olevan hoitotyönmenetelmänä erittäin tehokas ja hyvin vastaanotettu, sen käyttö on vielä Suomessa varsinkin vähäistä. Erityisesti psykoedukatiivisten menetelmien, kuten ryhmien toiminta on harvassa. Kokemusasiantuntijoiden mukaan myös perheen osallistuminen hoitoon ja hoidon rakentamiseen koetaan positiivisessa valossa. Tärkeää siis on, että henkilökuntaa koulutetaan, tuetaan ja kannustetaan yhteiskunnassa ja työyhteisössä uusien ja erilaisten toimintatapojen käyttöön. Toiminnan tulee kuitenkin olla näyttöön pohjautuvaa ja omaa osaamista ja kehittymistä työssä tulee tukea ja edesauttaa. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että myöskään hyväksi todetut ja yleisesti käytössä olevat työ- tai auttamismenetelmät eivät kaikille sovi. Yksilöllisen ja asiakaskeskeisen hoidon tulee rakentua yhteistyössä eikä pelkästään suosituksiin pohjautuen.

 

Lähteet: 

 

Hämäläinen, Kaisu – Kanerva, Anne – Kuhanen, Carita – Schubert, Carla – Seuri, Tarja. 2017. Mielenterveyshoitotyö. 5.-6. painos. Helsinki: Sanoma Pro 

Karjalainen, Tuija – Korte, Leila – Pelvo, Auli. 2010. Psykoedukatiivisen perhetyön menetelmä haasteena aikuispsykiatrisessa hoitotyössä. Saimaan ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.  

Muittari, Tiina. 2013. Psykoedukatiiviset menetelmät mielenterveystyössä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.