Syömishäiriöt ovat psykosomaattisia kehon ja mielen sairauksia.  Niiden taustalla on psyykkistä pahoinvointia, joka ilmenee häiriintyneenä syömiskäyttäytymisenä ja muutoksina sairastuneen fyysisessä tilassa. Käyttäytyminen on epänormaalia erityisesti suhteessa ruokaan, painoon ja liikuntaan. Myös minä kuva on usein vääristynyt.

Häiriössä syöminen tai syömättömyys nousee elämässä tärkeimmäksi asiaksi, jolloin se alkaa häiritsemään ja sotkemaan arki elämää kuten koulua, työtä, ihmissuhteita sekä harrastuksia. Elämä on oireiden ympärillä ja ne alkavat määrätä elämää. Syömishäiriössä on sairastuneelle selviytymis ja ratkaisu keino. Näillä ihmisillä syöminen tai syömättömyys ovat keinoja välttää psyykkistä pahaa oloa, pelkoja ja tunnesolmuja, joita aiheuttaa mm. epävarmuutta tuovat elämäntilanteet, vaikeudet nuoruusiän kehityksessä sekä traumaattiset kokemukset. Ne tuovat sairastuneelle tunteen oman elämän hallinnasta sekä tuottaa mielihyvää ja helpottaa pahaa oloa.

Tyypillistä on, että alkuvaiheessa sairastunut ei ymmärrä olevansa sairas. Hän kokee, että tilanteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa, mutta loppujen lopuksi se ottaa elämästä hallinnan. Syömishäiriö muistuttaa riippuvuus sairauksia, se ei ole kuitenkaan tietoisesti valittu toimintamalli vaan kyse on sairaudesta. Sairastunutta ei voi pakottaa luopumaan oireistaan, vaan tarvitsee yleensä ammattilaisten apua sekä läheistensä tuen.

Syömishäiriöitä on erilaisia. Syömishäiriöitä on anoreksia ja bulimia, mutta yleisin on ahmintahäiriö.

Anoreksia alkaa yleensä innostuksesta liikkua enemmän ja syödä terveellisesti. Kun sairastunut saa alkuvaiheessa laihtuessaan kehuja muilta, hän kokee itsensä energisemmäksi ja itsevarmemmaksi. Ruuasta kieltäytymisestä sekä laihtumisesta sairastunut saa onnistumisen tunteita. Sairastunut tuntee hallitsevansa itseään ja elämäänsä pudottamalla painoa ”vielä vähän”. Hänen elämänsä koostuu vähähiilihydraattisesta ruoasta sekä paljosta liikunnasta. Syöminen ja etenkin kiellettyjen ruokien syöminen saa sairastuneen kokemaan, että on repsahtanut, joka saa aikaan ahdistusta ja itsesyytöksiä. Anoreksia ei vie sairastuneen ruokahalua, vaan hän miettii ruokaa lähes taukoamatta. Kuitenkin hän pelkää lihomista ja näkee itsensä lihavana alipainosta huolimatta. Laihtumisen aikaansaama nälkiintymistila pahentaa häiriintynyttä käyttäytymistä psyykkisiä oireita (mm. vihamielisyys, unettomuus, masentuneisuus). Suurimmalla osalla on myös pakkomielle liikuntaan ja heillä usein esiintyy myös oksentelua, ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä, viiltelyä ja muuta itsetuhoista käyttäytymistä. Heillä usein myös häiriintyy hormonitoiminta, joka aiheuttaa kuukautisten poisjäämisen. Liikunnan määrästä huolimatta lihasvoima heikentyy ja lihamassa vähenee.

Bulimiaan kuuluu laihduttaminen, ruoan ahmiminen ja ahmitusta ruosta eroon pääseminen. Bulimiaa sairastavan itsetunto on yleensä suorassa suhteessa painoon ja kehon ulkomuotoon.

Hän pyrkii hallitsemaan syömistä ja kehoaan samaan tapaan kuin anoreksiaa sairastava. Jatkuva ruuan säännöstely johtaa kuitenkin ahmimiseen, jolloin sairastunut menettää syömisen hallinnan. Ahmimiskohtauksen aikana sairastunut pystyy syömään suuria määriä ruokaa. Ahmiminen aiheuttaa hänelle fyysistä pahaa oloa, mutta myös häpeää ja itseinhoa. Pahasta olosta pyritään eroon esimerkiksi oksentamalla, ulostuslääkkeillä tai runsaalla liikunnalla. Bulimiaa sairastava on yleensä normaalipainoisen rajoissa. Bulimiaa ei pidetä niin vaarallisen sairautena kuten anoreksiaa, mutta se on mielelle ja keholle erittäin ankara sairaus. Pitkään jatkuva oksentaminen voi vaarantaa vakavasti elimistön neste- ja elektrolyyttitasapainon.

Ahmintahäiriötä sairastaa noin 2-3% väestöstä. Ahmintahäiriön tunnistaminen ja diagnosointi sekä hoitoonohjaus vaatii vielä terveydenhuollolta panostusta. Usein ahmintahäiriötä sairastavaa hoidetaan vain masennuksen vuoksi, joka liittyy syömishäiriöön.

Ahmintahäiriö eli BED:ssä (binge eating disorder) oireilu on samankaltaista kuin bulimiassa. Sairastava yrittää hallita syömistä sekä kehoaan. Ei välttämättä tunnista ahmimiseen aiheuttavaa tekijää. Ahmimishäiriö auttaa johonkin tarvetta kuten turvallisuudentunne tai rutiini. Tarve ohittaa tietoisen mielen ja loogisen päättelyn, jolloin pelkkä ateriasuunnittelu tai ravitsemusohjaus eivät riitä kierteestä pääsemiseksi. Sitä ylläpitää myös laihdutus yritykset. Ne sekoittavat nälän ja kylläisyyden säätelyn, jolloin aterioita jää helposti väliin. Tämä altistaa ahmimiselle, mikä edelleen ruokkii häpeäntunnetta ja -kokemusta.

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan joka kymmenes tyttö kärsii syömishäiriön oireista nuoruusiän aikana. Tavallisesti syömishäiriöön sairastutaan 15–24 ikävuoden välillä, mutta myös tätä nuoremmat tai aikuiset voivat sairastua. Laskelmien mukaan suomalaisista 27–47-vuotiaista 69 000 henkeä on jossain elämänsä vaiheessa sairastanut psykiatrisen häiriön kriteerit täyttävän syömishäiriön.

 

Hoito tapahtuu pääsääntöisesti avohoitona. Varhainen hoitoon pääsy ja tehokas ravitsemustilan korjaaminen sekä aktiivinen hoito-ote voivat liittyä parempaan ennusteeseen. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajaa syömishäiriöiden hoidossa on vaikea määrittää tiukasti, sillä olennaisinta on, että hoitopaikassa osataan hoitaa syömishäiriöitä. Moni syömishäiriötä sairastava paranee ilman erityistason hoitoa. Yleensä perusterveydenhuollossa annettu ohjaus itsehoitoon voi olla riittävä, mutta joskus tarvitaan hoitojaksoja päiväsairaalassa tai kokovuorokausiosastolla etenkin silloin, jos sairastunut on sairaalloisen alipainoinen On tärkeää, että läheiset osallistuvat ja ovat tukena hoidon aikana. Hoidon kannalta on erityisen tärkeää, että itse potilas on motivoitunut elämänmuutokseen.  Vaikka syömishäiriö aiheuttaa psyykkistä kärsimystä, myös siitä toipuminen on usein vaikeaa ja aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Sairastavalla saattaa olla pelko tyhjän päälle joutumisesta. Hänen kanssaan tuleekin yhdessä luoda uusia selviytymiskeinoja ja toimintamalleja.

Monelle nuorelle tulee lehdistä ja malleista ihanne kuva siitä miltä oma kuva täytyisi näyttää. Jokaisella ihmisellä on omat tavoitteensa jossain vaiheessa elämää, mutta ne täytyisi pitää konkreettisissa rajoissa, jottei se johtaisi syömishäiriöön. Yleensä kun ihminen aloittaa oma kuvansa muokkaamisen hän ajattelee, että kun olen tuossa kunnossa olen tyytyväinen itseeni, mutta kun pääsee siihen kuntoon haluaa aina vain lisää. On erityisen tärkeää, että syömishäiriöön sairastunut saa ystäviltä ja perheeltä kaiken mahdollisen tuen selviytyäkseen sairaudesta. Heidän tulisi myös rohkeasti kertoa sairastuneelle mikäli huomaavat syömishäiriö oireita, mutta ei kuitenkaan syyttävästi. Perheenjäsenet pystyvät osallistumaan sairastuneen parantumiseen huolehtimilla riittävästä ja säännölisestä ruokailusta, kuitenkaan pakottamatta.

 

Lähteet:

Mikä on häiriintynyttä syömistä 2017. Syömishäiriöliitto. Verkkodokumentti. <http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/syomishairiot1.html> Luettu 31.1.2018.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä 2014. Syömishäiriöt. Käypä hoito. Verkkodokumentti. <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50101> Luettu 31.1.2018