Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

Uusi Blogaaja.fi -blogi

Psykoosipotilaan hoitotyö

Psykoosi on mielenterveyshäiriö, jossa on vaikea erottaa mikä on todellisuutta ja mikä ei. Tyypillisinä oireina ovat harhaluulot ja harha-aistimukset (hallusinaatiot). Ilman että on luonteeltaan psykoottinen, voi jossain elämänvaiheessa esim. nukahtamis tai stressitilanteessa esiintyä erilaisia aistikokemuksen vääristymiä tai harha-aistimuksia. Tällöin kuitenkin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen, kun taas psykoottisena kokemuksena sama aistimus koetaan todellisena. (Huttunen 2016) Psykoottisia sairauksia on monia erilaisia, niistä yleisin on skitsofrenia. Psykoosisairauksiin sairastuu 3-4% väestöstä.

Oireet:

Havaintokyvyn häiriöt: eli aistiharhat (hallusinaatiot). Aistiharhoja voi esiintyä kaikilla eri viidellä aistialueella. Voi nähdä, kuulla, tuntea, maistaa jotain mikä ei ole muiden havaittavissa. Yleisin kuitenkin kuuloharhat.

Ajattelun ja puheen häiriöt: Vakuuttuu erilaisista ajatuksistaan joko täysin tai osittain. Ajattelu ei ole normaalia, epäjohdonmukaista. Puhe sekavaa.

Käyttäytymisen häiriöt: Katatoniset oireet: mm. ilmeettömyys, liikkumattomuus. Hajanainen käytös: hajanainen motorinen tai sosiaalinen toiminta. Tahdottomuus.

Tunne -elämän häiriöt: Anhedonia: ei koe mielihyvää, mistä normaalisti kokisi. Tunne ilmaisun latistuminen. Epäsopiva tunneilmaisu. Masennus ja ahdistuneisuus.

Kognitiivisen toiminnan häiriöt: ovat ajattelu, tiedon käsittely, muisti, toiminnan ohjaus, havaitseminen ja oppiminen.

Toimintakyky: Esiintyy ongelmia yhdellä tai useammalla toimintakyvyn alueella. Voi olla tilapäistä tai pitkäaikaista.

 

Syynä monen tekijän yhteisvaikutus. Altistavina tekijöinä perinnöllisyys, raskauden ja synnytyksen aikaiset tekijät, varhaiskehitys, perheeseen liittyvät tekijät, stressi ja traumaattiset kokemukset. Yleisesti katsotaan, että skitsofreniaan liittyy varhainen keskushermoston kehityksen häiriö, joka altistaa skitsofrenian puhkeamiselle. Laukaisevia tekijöitä mm. kannabis, ihmissuhteet, työ/opiskelut ja itsenäistyminen. Suojaavina tekijöinä elämäntavat, perheen tuki, sosiaaliset suhteet, tietämyssairaudesta, oikeanlainen lääkitys yms.

Psykoosi jaksot ovat erimittaisia jotka kestävät päivistä kuukausiin ja jopa vuosiin. Skitsofrenia vaatii yleensä koko elämän mittaisen hoidon, mutta voi toipua oireettomaksi.

Hoito

Hoidosta täytyy keskustella psykoosipotilaan kanssa, ellei hän sairaudensa takia pysty siihen vaikuttamaan. Perhe on tärkeä ottaa mukaan hoitoon, myös lapset. Potilaan hoidossa esiintyy monia erilaisia hoitomuotoja kuten lääkehoito ja kuntoutus. Yleensä parhaimman tuloksen saa, kun yhdistää lääkehoidon sekä psykososiaalisen hoitomuodon, kun se muodostetaan elämän tilanteeseen sopivaksi.

Suomessa on käytössä vajaat kaksikymmentä eri psykoosi lääkettä. Tällä hetkellä lääkkeet jaetaan kahteen ryhmään ns. perinteisiin ja ns. toisen polven psykoosilääkkeisiin. Suomessa yleisimmin käytettyjä perinteisiä lääkkeitä ovat haloperidoli, klooripromatsiini, levomepromatsiini, perfenatsiini ja tsuklopentiksoli. Niitä käytetään paljon niiden edullisen hinnan vuoksi. Perinteiset lääkkeet lievittävät skitsofrenian positiivisia oireita keskimäärin yhtä tehokkaasti kuin uudemmat ja kalliimmat lääkkeet. (Huttunen 2017) Lääkityksen aloittamisesta päättää lääkäri mieluiten psykiatri (Käypä hoito -suositus 2015). Lääkitys vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään ja autonomiseen hermojärjestelmään. Lääkityksen tarkoituksena on vähentää/postaa oireita, toimintakyvyn parantuminen, lyhentää ja ehkäistä akuuttia psykoosia ja vähentää sairaalassa olo aikaa sekä estää uusia psykooseja. Lääkkeillä erilaisia haittavaikutuksia kuten EP-oireet (mm. vapina), verenpaineenlasku, ummetus jne. Ihmisillä voi olla eri hoitovasta eri lääkkeisiin. Akuutin psykoosin mentyä ohi, säännöllistä lääkitystä tulisi jatkaa 2-5vuotta, paitsi jos ollut toistuvia psykooseja joudutaan lääkitystä jatkaa jopa koko eliniän.

 

Hoitosuunnitelmaan kuuluu monia eri tekijä ja jokaiselle psykoosiin sairastuneelle tehdään yksilöllisesti hoitosuunnitelma. Hoidon perustana on psykiatrin ja moniammatillisen työryhmän tekemään tutkimukseen perustuva kirjallinen yksilöllinen hoitosuunnitelma. Suunnitelma sisältää mm. oireiden hallinta, ongelmaratkaisutaitojen opettelu, ihmissuhdetaitojen opettelu, perhetyö, tarvittaessa psykoterapia, asumisen ja rahankäytön taitojen opettelu sekä opiskelu ja työelämä. Hoitosuunnitelma on hyvä tarkistaa ainakin kerran vuodessa. Hoito toteutetaan ensisijaisesti avohoidossa, mutta tarpeen vaatiessa myös osastolla.

Sairaanhoitaja voi kohdata psykoosi potilaita, riippumatta siitä millä osastolla tai alueella on töissä. On myös tärkeä, että hoitohenkilökunta ja sairaalan muu henkilökunta tietäisi miten kohdata mielenterveysongelmaan sairastunut ihminen. Positiivista on, että psykoosi potilaita hoidetaan nykyään arvokkaammin kuin vielä muutama kymmen vuotta sitten. Hienoa on, että on keksitty lääkityksiä ja erilaisia hoitomuotoja jotka auttavat psykoosiin sairastunutta selviytymään arjessa ja kuntoutua.

Monen kohdalla on myös vaikeaa ja haastavaa kohdata psykoosiin sairastunut potilas. Psykoosipotilaan tilaa ja oireita on vaikea ymmärtää ja potilaan saappaisiin saattaa olla hankala asettua. Tärkeää on kohdata potilas ihmisenä, yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä. Potilaan aistimuksia ja tunnetiloja ei kannata vähätellä, vaan huolia ja murheita tulee kuunnella ja voimavaroja niiden kanssa selviämiseen tukea.

 

Lähteet:

Huttunen, Matti 2016. Psykoosi (mielisairaus). Terveyskirjasto. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00411> Luettu 30.1.2018.

Huttunen, Matti 2017. Psykoosien hoidossa käytettävät lääkkeet. Terveyskirjasto. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00028> Luettu 30.1.2018.

Psykoosin pikaopas. Mielenterveystalo. Verkkodokumentti. <https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/psykoosi/Pages/psykoosin-pikaopas.aspx> Luettu 30.1.2018.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä 2015. Skitsofrenia. Käypä hoito. Verkkodokumetti. <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi35050> Luettu 30.1.2018.

 

Syömishäiriöt

Syömishäiriöt ovat psykosomaattisia kehon ja mielen sairauksia.  Niiden taustalla on psyykkistä pahoinvointia, joka ilmenee häiriintyneenä syömiskäyttäytymisenä ja muutoksina sairastuneen fyysisessä tilassa. Käyttäytyminen on epänormaalia erityisesti suhteessa ruokaan, painoon ja liikuntaan. Myös minä kuva on usein vääristynyt.

Häiriössä syöminen tai syömättömyys nousee elämässä tärkeimmäksi asiaksi, jolloin se alkaa häiritsemään ja sotkemaan arki elämää kuten koulua, työtä, ihmissuhteita sekä harrastuksia. Elämä on oireiden ympärillä ja ne alkavat määrätä elämää. Syömishäiriössä on sairastuneelle selviytymis ja ratkaisu keino. Näillä ihmisillä syöminen tai syömättömyys ovat keinoja välttää psyykkistä pahaa oloa, pelkoja ja tunnesolmuja, joita aiheuttaa mm. epävarmuutta tuovat elämäntilanteet, vaikeudet nuoruusiän kehityksessä sekä traumaattiset kokemukset. Ne tuovat sairastuneelle tunteen oman elämän hallinnasta sekä tuottaa mielihyvää ja helpottaa pahaa oloa.

Tyypillistä on, että alkuvaiheessa sairastunut ei ymmärrä olevansa sairas. Hän kokee, että tilanteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa, mutta loppujen lopuksi se ottaa elämästä hallinnan. Syömishäiriö muistuttaa riippuvuus sairauksia, se ei ole kuitenkaan tietoisesti valittu toimintamalli vaan kyse on sairaudesta. Sairastunutta ei voi pakottaa luopumaan oireistaan, vaan tarvitsee yleensä ammattilaisten apua sekä läheistensä tuen.

Syömishäiriöitä on erilaisia. Syömishäiriöitä on anoreksia ja bulimia, mutta yleisin on ahmintahäiriö.

Anoreksia alkaa yleensä innostuksesta liikkua enemmän ja syödä terveellisesti. Kun sairastunut saa alkuvaiheessa laihtuessaan kehuja muilta, hän kokee itsensä energisemmäksi ja itsevarmemmaksi. Ruuasta kieltäytymisestä sekä laihtumisesta sairastunut saa onnistumisen tunteita. Sairastunut tuntee hallitsevansa itseään ja elämäänsä pudottamalla painoa ”vielä vähän”. Hänen elämänsä koostuu vähähiilihydraattisesta ruoasta sekä paljosta liikunnasta. Syöminen ja etenkin kiellettyjen ruokien syöminen saa sairastuneen kokemaan, että on repsahtanut, joka saa aikaan ahdistusta ja itsesyytöksiä. Anoreksia ei vie sairastuneen ruokahalua, vaan hän miettii ruokaa lähes taukoamatta. Kuitenkin hän pelkää lihomista ja näkee itsensä lihavana alipainosta huolimatta. Laihtumisen aikaansaama nälkiintymistila pahentaa häiriintynyttä käyttäytymistä psyykkisiä oireita (mm. vihamielisyys, unettomuus, masentuneisuus). Suurimmalla osalla on myös pakkomielle liikuntaan ja heillä usein esiintyy myös oksentelua, ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä, viiltelyä ja muuta itsetuhoista käyttäytymistä. Heillä usein myös häiriintyy hormonitoiminta, joka aiheuttaa kuukautisten poisjäämisen. Liikunnan määrästä huolimatta lihasvoima heikentyy ja lihamassa vähenee.

Bulimiaan kuuluu laihduttaminen, ruoan ahmiminen ja ahmitusta ruosta eroon pääseminen. Bulimiaa sairastavan itsetunto on yleensä suorassa suhteessa painoon ja kehon ulkomuotoon.

Hän pyrkii hallitsemaan syömistä ja kehoaan samaan tapaan kuin anoreksiaa sairastava. Jatkuva ruuan säännöstely johtaa kuitenkin ahmimiseen, jolloin sairastunut menettää syömisen hallinnan. Ahmimiskohtauksen aikana sairastunut pystyy syömään suuria määriä ruokaa. Ahmiminen aiheuttaa hänelle fyysistä pahaa oloa, mutta myös häpeää ja itseinhoa. Pahasta olosta pyritään eroon esimerkiksi oksentamalla, ulostuslääkkeillä tai runsaalla liikunnalla. Bulimiaa sairastava on yleensä normaalipainoisen rajoissa. Bulimiaa ei pidetä niin vaarallisen sairautena kuten anoreksiaa, mutta se on mielelle ja keholle erittäin ankara sairaus. Pitkään jatkuva oksentaminen voi vaarantaa vakavasti elimistön neste- ja elektrolyyttitasapainon.

Ahmintahäiriötä sairastaa noin 2-3% väestöstä. Ahmintahäiriön tunnistaminen ja diagnosointi sekä hoitoonohjaus vaatii vielä terveydenhuollolta panostusta. Usein ahmintahäiriötä sairastavaa hoidetaan vain masennuksen vuoksi, joka liittyy syömishäiriöön.

Ahmintahäiriö eli BED:ssä (binge eating disorder) oireilu on samankaltaista kuin bulimiassa. Sairastava yrittää hallita syömistä sekä kehoaan. Ei välttämättä tunnista ahmimiseen aiheuttavaa tekijää. Ahmimishäiriö auttaa johonkin tarvetta kuten turvallisuudentunne tai rutiini. Tarve ohittaa tietoisen mielen ja loogisen päättelyn, jolloin pelkkä ateriasuunnittelu tai ravitsemusohjaus eivät riitä kierteestä pääsemiseksi. Sitä ylläpitää myös laihdutus yritykset. Ne sekoittavat nälän ja kylläisyyden säätelyn, jolloin aterioita jää helposti väliin. Tämä altistaa ahmimiselle, mikä edelleen ruokkii häpeäntunnetta ja -kokemusta.

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan joka kymmenes tyttö kärsii syömishäiriön oireista nuoruusiän aikana. Tavallisesti syömishäiriöön sairastutaan 15–24 ikävuoden välillä, mutta myös tätä nuoremmat tai aikuiset voivat sairastua. Laskelmien mukaan suomalaisista 27–47-vuotiaista 69 000 henkeä on jossain elämänsä vaiheessa sairastanut psykiatrisen häiriön kriteerit täyttävän syömishäiriön.

 

Hoito tapahtuu pääsääntöisesti avohoitona. Varhainen hoitoon pääsy ja tehokas ravitsemustilan korjaaminen sekä aktiivinen hoito-ote voivat liittyä parempaan ennusteeseen. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajaa syömishäiriöiden hoidossa on vaikea määrittää tiukasti, sillä olennaisinta on, että hoitopaikassa osataan hoitaa syömishäiriöitä. Moni syömishäiriötä sairastava paranee ilman erityistason hoitoa. Yleensä perusterveydenhuollossa annettu ohjaus itsehoitoon voi olla riittävä, mutta joskus tarvitaan hoitojaksoja päiväsairaalassa tai kokovuorokausiosastolla etenkin silloin, jos sairastunut on sairaalloisen alipainoinen On tärkeää, että läheiset osallistuvat ja ovat tukena hoidon aikana. Hoidon kannalta on erityisen tärkeää, että itse potilas on motivoitunut elämänmuutokseen.  Vaikka syömishäiriö aiheuttaa psyykkistä kärsimystä, myös siitä toipuminen on usein vaikeaa ja aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Sairastavalla saattaa olla pelko tyhjän päälle joutumisesta. Hänen kanssaan tuleekin yhdessä luoda uusia selviytymiskeinoja ja toimintamalleja.

Monelle nuorelle tulee lehdistä ja malleista ihanne kuva siitä miltä oma kuva täytyisi näyttää. Jokaisella ihmisellä on omat tavoitteensa jossain vaiheessa elämää, mutta ne täytyisi pitää konkreettisissa rajoissa, jottei se johtaisi syömishäiriöön. Yleensä kun ihminen aloittaa oma kuvansa muokkaamisen hän ajattelee, että kun olen tuossa kunnossa olen tyytyväinen itseeni, mutta kun pääsee siihen kuntoon haluaa aina vain lisää. On erityisen tärkeää, että syömishäiriöön sairastunut saa ystäviltä ja perheeltä kaiken mahdollisen tuen selviytyäkseen sairaudesta. Heidän tulisi myös rohkeasti kertoa sairastuneelle mikäli huomaavat syömishäiriö oireita, mutta ei kuitenkaan syyttävästi. Perheenjäsenet pystyvät osallistumaan sairastuneen parantumiseen huolehtimilla riittävästä ja säännölisestä ruokailusta, kuitenkaan pakottamatta.

 

Lähteet:

Mikä on häiriintynyttä syömistä 2017. Syömishäiriöliitto. Verkkodokumentti. <http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/syomishairiot1.html> Luettu 31.1.2018.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä 2014. Syömishäiriöt. Käypä hoito. Verkkodokumentti. <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50101> Luettu 31.1.2018

Monikulttuurinen mielenterveystyö

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat toimineet Suomessa pitkään kahden kotimaisen kielen ja yhden kulttuurin keskellä. Käytännöt, hoitomuodot ja erilaiset hyväksi todetut toimintatavat sopivat hyvin kantaväestön kulttuuriin ja odotuksiin, mutta erityisesti mielenterveysongelmien ja niiden hoidon suhteen erovaisuuksia eri maiden ja kulttuurien välillä on suuresti. Suomeen tulevien maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden myötä on tärkeä pohtia, miten heidän tarpeisiin voidaan vastata ja minkälainen hoito on eri kulttuuritaustaiselle paras mahdollinen ratkaisu.  

Tutkimusten mukaan maahanmuuttajat sairastuvat yhtälailla mielenterveysongelmiin, mutta heille tarjotut palvelut eivät vastaa hoidon tarvetta. Samalla tutkimusten yhteydessä on huomattu, että maahanmuuttajataustaiset eivät hakeudu yhtä herkästi palveluiden ja avun äärelle. Siinä missä hoitokäytänteitä on kehitettävä vastamaan eri kulttuureista lähtöisin olevia asiakkaita, tulee myös ammattihenkilökuntaa kouluttaa ja tukea erilaisten potilaiden ja heidän läheisten kohtaamisessa ja hoidossa. Kulttuurillisten erojen ja niiden tuntemusten tarve on avainasemassa vuorovaikutuksen ja kohtaamisen kanssa, kun hoidetaan maahanmuuttajapotilasta ja hänen omaisiaan. Kulttuurillinen empatia korostuu ja edesauttaa ymmärtämään ja yksilöllistämään potilaan saamaa hoitoa.  

Hoitotyössä on hyvä muistaa, että maahanmuuttajia ja monikulttuurista työtä tapahtuu moniulotteisesti. Maahanmuuttaja voi olla kollega, esimies, potilas tai omainen. Erilaisten kulttuurien kohtaaminen, ymmärtäminen ja arvostaminen edellyttää yhteistyötä kaikissa toimijoissa. Kielteisten asenteiden tiedostaminen, myöntäminen ja muuttaminen voi olla kaikille hankalaa, mutta siihen tulee pyrkiä ja rohkaistua.  

Kieliongelmat ja kulttuurierot voivat synnyttää monenlaisia väärinkäsityksiä sekä työyhteisössä, että hoitosuhteessa. Maahanmuuttajat Suomessa tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista, jokainen tulee eri kulttuurista ja puhuvat yhtä tai useampaa eri kieltä. Näkemyserot ja toimintatavat varsinkin hoitotilanteissa voivat olla suuria ja vaativat hoitajalta paljon ammattitaitoa ja ymmärrystä asiakkaan kulttuuritaustasta.  

Mielenterveystyössä korostuu vuorovaikutus ja kommunikaatiotaidot. Työssä korostuu potilas ohjaus, hoitosuhteenrakentaminen ja esimerkiksi perhekeskeiset hoitomenetelmät. Yhteinen kieli voi hoitajan ja potilaan ja myöskin hänen läheisten kohdalla kokonaan puuttua, mikä asettaa jo omat haasteensa. Kun hoitosuhteessa huomataan ”kielimuuri” korostuu erityisesti hoitajan vuorovaikutustaidot ei-verbaaliselta osalta. Läsnäolo, kiireettömyys, ystävällisyys ja luottamuksellisuus voi välittyä hoitajasta, vaikkei yhteistä kieltä olisikaan tai yhteisen kielen kanssa on haasteita.  

Maahamuutto, uusi kulttuuri, uusi yhteisö ja kieli voivat jo aiheuttaa stressiä ja psyykkisiä ongelmia. Erityisesti turvallisen sosiaalisen verkoston puuttuminen ja sen uudelleen rakentaminen uudessa yhteisössä aiheuttaa tutkimusten mukaan stressiä ja maahanmuutto itsessään lisää nuorten riskiä sairastua mielenterveyshäiriöön. Myös eriarvioinen asema yhteiskunnassa, huono taloudellinen tilanne, työ- sekä kouluttautumismahdollisuuksien väheneminen voivat vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen. Maahanmuuton syy voi olla yksi suuri tekijä mielenterveyshäiriöiden synnyssä tai taustatekijänä. Turvapaikanhakijoiden kohdalla on usein taustalla erilaisia kriisitilanteita, joten ei ole harvinaista, että jo Suomeen saavuttaessa he voivat kärsiä erilaisista mielenterveydellisistä ongelmista kuten posttraumaattisesta stressihäiriöstä, masennuksesta tai ahdistushäiriöistä. 

Maahanmuuttajien terveyden edistäminen ja sen ennaltaehkäisy on erittäin tärkeää niin yksilön kuin myös yhteiskunnan kannalta. Hyvään hoitoon kuuluu myös ihmisarvon kunnioittaminen, itsemääräämisoikeus ja oikeudenmukaisuus. Maahanmuuttajien mielenterveyttä edistäviä keinoja ovat hyvin toteutettu ja suunniteltu maahanmuutto ja yhteiskuntaan integroituminen, hyvät coping-taidot, joustavuus sekä oman osaamisen hyödyntäminen. Hyvän hoidon kannalta on myös tärkeää, että hoitava henkilökunta on ammattitaitoista, työskentely tapahtuu hyvinvointia edistävässä ilmapiirissä sekä keskenäinen avunanto eettisten periaatteiden mukaista.  

Monikulttuuristen potilaiden kohdalla mielestäni hoitaja joutuu kohtaamaan monia kysymyksiä. Eettisestä näkökulmasta nousee esille esimerkiksi kielimuurista johtuvat kommunikaation haasteet. Hoitajan tulisi varmistua, että potilas ja mahdolliset omaiset ovat ymmärtäneet annetun ohjauksen, mutta kielimuurin takia se voi olla hyvin haastavaa. Myös hoitaja voi jäädä pohtimaan, onko hän varmasti ymmärtänyt potilasta oikein ja tarpeeksi kattavasti, rakentuuko hoitosuhde oikein ja turvallisesti. Myös kulttuurierot voivat nostaa hoitajassa paljon erilaisia tunteita ja mietteitä. Monessa kulttuurissa on toimintatapoja ja käytänteitä, mitä länsimaalaisessa yhteiskunnassa ei katsota hyvällä tai voivat olla jopa lain vastaisia ( esimerkiksi sukupuolielinten silpominen ). Tällaisissa tilanteissa hoitajan ammattitaito ja kulttuurisensitiivisyys korostuu. Hoitohenkilökunnan henkilökohtainen kiinnostus muita kulttuureita kohtaan ja oman kulttuurin tunteminen ja sen tarkastelu vähentävät tutkitusti ennakkoluuloja ja parantavat tehdyn työn laatua.  

Lähteet:  

Hämäläinen, Kaisu – Kanerva, Anne – Kuhanen, Carita – Schubert, Carla – Seuri, Tarja. 2017. Mielenterveyshoitotyö. 5.-6. painos. Helsinki: Sanoma Pro  

Keituri, Tanja 2005. Monikulttuurisuus ja eettisyys terveydenhuollossa. Tehy ry. Tehyn julkaisusarja F: 4/2005. Verkkodokumentti. < https://www.tehy.fi/fi/system/files/mfiles/julkaisu/2005/2005_f4_sisus_monikulttuurisuus_ja_eettisyys_terveydenhuollossa._katsaus_hoitoalan_tutkimuksiin_id_1909.pdf > Luettu: 28.1.2018 

Väestöliitto. 2016. Uusi opas maahamuuttaja-asiakkaan kohtaamisiin. Verkkodokumentti. < http://www.vaestoliitto.fi/monikulttuurisuus/?x29403=5854341 > Luettu: 28.1.2018 

Suomen Mielenterveysseura. Monikultturisuus. Verkkodokumentti. < https://www.mielenterveysseura.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/monikulttuurisuus > Luettu: 28.1.2018 

Psykososiaaliset auttamismenetelmät hoitotyössä

Mielenterveys- ja päihdehoitotyössä voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisia auttamismenetelmiä. Erilaisten menetelmien käyttö hoitotyössä tulee olla näyttöön pohjautuvaa ja sitä tulee ohjata vahva etiikka ja yksilöllisyys. Potilaan yksilöllinen hoito alkaa haastattelulla, hoidon tarpeen arvioinnilla ja hoitosuunnitelman laatimisella. Hoitosuunnitelman laatiminen tulee tehdä avoimessa ja toimivassa yhteistyössä potilaan ja hoitajan välillä. Tärkeää on myös suunnitella mitä mielenterveyshoitotyön menetelmiä aiotaan käyttää hoidossa.  

Haastattelun avulla kartoitetaan hoidon tarve, mutta myös voidaan määritellä yhteisymmärryksessä hoidon tavoitteet ja mietitään potilaalle ja potilaan tilanteeseen paras toimintaympäristö hoidon toteuttamiseen. Keskustelussa korostuu erityisesti varhainen tunnistaminen, puheeksi ottaminen ja hoitoon ohjaus. Erilaisten mittareiden käyttö kartoittamaan potilaan oireita ja tilanteita voi olla hyväksi haastattelun lisäksi. Haastattelussa tulee korostua kiireettömyys, läsnäolo ja turvallinen sekä selkeä ympäristö. Läheisten tai saattajien huomioiminen on myös tärkeää, koska tilanne voi olla kaikille haastava ja vaikea. Avointen kysymysten esittäminen edistää dialogia, mutta tarkentavia kysymyksiä on hyvä käyttää. On tärkeää, että potilas saa puhua keskeytyksettä ja tulee kuulluksi. Haastattelussa on myös tärkeää selvittää potilaan taustat ja tässä voi luottamuksellisesti hyödyntää myös potilaan läheisiä. Tärkeää on, että hoitosuunnitelma ja haastattelu toteutetaan potilas- ja perhelähtöisesti. Hoitajan on myös tärkeää selvittää potilaalle miten hoidon tarpeen arviointi tapahtuu ja koko prosessin kulku. Hoitosuunnitelman kohdalla tavoitteet tulisi asettaa mahdollisimman konkreettisesti ja sen tulisi sisältää käytetyt mielenterveyshoitotyön menetelmät.  

Avohoidon puolella käytetään usein yksilökeskusteluja ja perhetapaamisia, mutta myös lääkehoidon ohjausta, siihen motivointia ja vasteen seurausta

hyödynnetään. Erilaisten ryhmien hyödyntäminen myös kuuluvat osaksi hoitoa. Osastohoidon yleisimpiä menetelmiä ovat tukeminen, motivointi, kannustaminen, läsnäolo sekä rohkaisu. Toimintakyky, ohjaus, omahoitajakeskustelut, lääkityksen toteuttaminen, liikunta, sosiaalisten verkostojen ylläpitäminen sekä erilaiset toiminnalliset menetelmät ovat käytössä avo- ja sairaalahoidon puolella. Hoitosuunnitelman laatimisessa on tärkeää kartoittaa hoidon tarve, hoidon tavoite, hoitotyön toiminnot ja keinot sekä hoidon arviointi. 

Erilaisten ryhmien toiminta on todettu auttavan ja edistävän potilaan kuntoutumista erilaisten mielenterveydenhäiriöiden hoidossa. Ryhmiä löytyy laidasta laitaan ja lähtökohtaisesti pyritään löytämään potilaan yksilöllisiin tarpeisiin ja kiinnostuksiin vastaava ryhmä. Toiminnalliset ryhmät sisältävät yhdessä olemista ja erilaisten taitojen oppimista. Toimiva toiminnallinen ryhmä kehittää ja motivoi potilasta arjessa ja elämässä. Luovia ryhmä ovat esimerkiksi musiikkiin, tanssiin, elokuviin tai muihin keskittyneet ryhmät. Ryhmät voivat tarjota potilaalle ja myöskin läheisille mielekästä tekemistä ja apua arkeen. Tarjolla on myös erilaisia keskusteluryhmiä, missä voi jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea luottamuksellisessa ja avoimessa yhteisössä.  

Psykoedukaatio on käytetty työmenetelmä mielenterveystyössä.  Psykoedukatiivisen työskentelyn taustalla on ajatus, että yhteisö/perhe yhteistyössä potilaan kanssa vaikuttaa positiivisesti sairauden kulkuun. Työskentelyn painopiste on nykyhetkessä ja tulevaisuudessa, tavoitteena on että perhe ja läheiset voivat vaikuttaa sairauden kulkuun, muttei sen syntyyn. On tutkittu, että perheen ilmapiiri ja tunnelma vaikuttaa sairastuneen oireisiin sekä ennusteeseen. Psykoedukatiivinen toiminta voi tapahtua hoitajan ja potilaan välillä, perhetyöskentelynä tai esimerkiksi ryhmä- tai kurssimuotoisena. Vertaistuki potilaalle ja omaisille korostuu ryhmätyöskentelyssä. Erityisesti lasten tunteiden ja kokemusten huomioiminen esimerkiksi vanhemman sairaudesta on tärkeä käsitellä. Psykoedukatiivinen keskustelu on vuorovaikutuksellista keskustelua, missä tarkastellaan potilaan tilannetta, vaihdetaan kokemuksia ja etsitään mielekästä ymmärrystä tilanteeseen yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä. Hoitajan tulee keskustelussa muistaa vuorovaikutuksen tasavertaisuus ja pyrkiä välttämään asiantuntijakeskeisyyttä. Potilaan ja omaisten kannalta on tärkeä vaalia ja pyrkiä iloon, toivoon ja positiivisuuteen ja keskittyä tulevaisuuteen. Käytännössä potilaalla ja hänen läheisilleen annetaan tietoa ja ohjausta sairaudesta, oireista ja esimerkiksi selviytymiskeinoista. Sosiaalisten taitojen harjoittelu, varhaisten varomerkkejen tunnistaminen ja kommunikaatio- ja ongelmaratkaisutaitojen vahvistaminen kuuluvat osaksi psykoedukatiivista työskentelyä. Työskentelymenetelmän tavoitteena on lisätä potilaan sekä läheisten terveyttä ja hyvinvointia sekä antaa selviytymiskeinoja elämään.  

Perheen huomioiminen mielenterveystyössä on erittäin tärkeää ja osa yksilöllistä ja moniulotteista hoitoa. Perhekeskeisessä hoitotyössä perhe nähdään potilaan taustatekijänä eikä potilaan ja perheen hyvinvointia voi erottaa toisistaan. Perheen mukaan ottaminen hoitoon voi tapahtua esimerkiksi hoitokokouksen tai perhe- ja verkostotapaamisten kautta. Suositeltavaa on, että ensi kertaa sairastuneen psykoosipotilaan hoito aloitetaan aina perhe- tai verkostokeskeisellä alkuselvittelyllä. Tärkeää on lähteä liikkeelle perheen itse esille nostamista teemoista. Ymmärretyksi ja kuulluksi tuleminen on tärkeää kaikille osapuolille ja tulee muistaa, että jokaisella voi olla tilanteeseen oma tarina ja näkökulma. Keskustelussa korostuu erityisesti hoitajan kyky ohjata haastattelua ja pysähtyä miettimään ja tutkimaan tilanteen kannalta merkityksellisiä asioita. Perheen itse nostamat avaukset ja puheenaiheet ovat usein tärkeitä ja ne tule huomioida. Keskustelun tulee olla avoin, ja hoitajan tulee olla tilanteessa läsnä. Hoitajan ja myös perheen ja potilaan tulisi pyrkiä käyttämään ongelmien nimiä ja arkikielen ilmaisuja. Keskustelun ja ymmärryksen kannalta on hyvä pyrkiä puhumaan asioista mahdollisimman konkreettisesti.  

Perhekeskustelun ja hoitokokouksen tiedetään tuovan monia hyviä näkökulmia ja toimintoja potilaan sairauden hoitoon ja ennusteeseen. Hoitokokous on perustapahtuma hoitoprosessia ja se antaa mahdollisuuden antaa tukea potilaalle ja hänen läheisilleen. Hoitokokous antaa mahdollisuuden selvittää vuorovaikutussuhteisiin liittyviä ongelmia ja ristiriitoja, antaa virikkeen perheelle osallistua myös myöhemmin perhekeskeiseen hoitoon ja myös vähentää potilaan leimautumista sairaaksi. Hyvin toteutettu hoitokokous vähentää potilaan psykoottista taantumista, koska se mahdollistaa hänen tuntemuksien ja kokemusten huomioimisen sekä vähentää potilaan kokemia hylkäämiselämyksiä. Perhekeskeinen hoitokokous myös edistää potilaan sairaalan ulkopuolella olevien ihmissuhteiden säilymistä ja niiden käsittelyä. Myös omaisille hoitokokous on työkalu suhteiden, läheisen sairauden ja hoitoprosessin ymmärtämiseen. 

Erilaisia haasteita hoitajan näkökannalta on monia. Perhekeskeisessä ajattelussa tulee muistaa, että perhe ja läheiset voivat usein olla hyvin riitautuneita ja monia arkoja ja ikäviä asioita ei ole aikaisemmin yhdessä käsitelty. Potilaan ja omaisten motivointi voi olla hankalaa, koska sen saavuttamiseksi potilaan sekä perheen tulee aidosti haluta työskennellä kohti positiivisia tuloksia. Keskusteluissa ja työskentelymenetelmien käytössä on tärkeää, että hoitajan työssä välittyy läsnäolo ja kiireettömyys. Todellisuudessa on mahdollista, että työ on hyvin hektistä ja kiireistä, jolloin hoitajan tulisi yrittää olla näyttämättä kiirettä hoitotyössä. Myös hoitajan oma jaksaminen ja hyvinvointi tärkeää, jotta laadukasta hoitoa voi toteuttaa. Tällöinen omien voimavarojen tunteminen ja työyhteisön- ja organisaation tarjoamat apuvälineet tulisi olla saatavilla ja hyödynnettävissä.  

Vaikka perhekeskeisten työmenetelmien käytön on todettu olevan hoitotyönmenetelmänä erittäin tehokas ja hyvin vastaanotettu, sen käyttö on vielä Suomessa varsinkin vähäistä. Erityisesti psykoedukatiivisten menetelmien, kuten ryhmien toiminta on harvassa. Kokemusasiantuntijoiden mukaan myös perheen osallistuminen hoitoon ja hoidon rakentamiseen koetaan positiivisessa valossa. Tärkeää siis on, että henkilökuntaa koulutetaan, tuetaan ja kannustetaan yhteiskunnassa ja työyhteisössä uusien ja erilaisten toimintatapojen käyttöön. Toiminnan tulee kuitenkin olla näyttöön pohjautuvaa ja omaa osaamista ja kehittymistä työssä tulee tukea ja edesauttaa. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että myöskään hyväksi todetut ja yleisesti käytössä olevat työ- tai auttamismenetelmät eivät kaikille sovi. Yksilöllisen ja asiakaskeskeisen hoidon tulee rakentua yhteistyössä eikä pelkästään suosituksiin pohjautuen.

 

Lähteet: 

 

Hämäläinen, Kaisu – Kanerva, Anne – Kuhanen, Carita – Schubert, Carla – Seuri, Tarja. 2017. Mielenterveyshoitotyö. 5.-6. painos. Helsinki: Sanoma Pro 

Karjalainen, Tuija – Korte, Leila – Pelvo, Auli. 2010. Psykoedukatiivisen perhetyön menetelmä haasteena aikuispsykiatrisessa hoitotyössä. Saimaan ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.  

Muittari, Tiina. 2013. Psykoedukatiiviset menetelmät mielenterveystyössä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.  

Masennukseen sairastuneen potilaan hoitotyö

Masennus eli depressio on yleinen sairaus. Masennukselle altistavat perinnölliset tekijät sekä persoonallisuuden piirteet liittyvät masennuksen syntyyn. Psykososiaalinen stressi on yleinen masennukselle laukaiseva tekijä. Masennustila alkaa usein myös kielteisen elämänmuutoksen, kuten aivoeron ja irtisanomisen jälkeen. Masennus luokitellaan lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan vaikeusasteeseen, jolla pyritään kartoittamaan potilaalle tarjottavaa hoitoa. Depressiojakson uusiutuminen on erittäin tavallista ja itsemurhan riski on sitä suurempi, mitä vaikeampi depressio kyseessä. Masennuksen diagnosointi perustuu lääkärin tekemään haastatteluun.  

Masennuksen tunnistaminen varhaisessa vaiheessa on erittäin tärkeää, vaikka hoitoon hakeutuu vain pieni osa masennusta sairastavista. Masennus yksinään voi olla syy miksi hoitoon ei hakeuduta, mutta myös syyllisyys ja häpeä sairaudesta voivat nostaa kynnystä avun äärelle. Hoitohenkilökunnan voi olla hyvin vaikeaa tunnistaa masennusta, koska potilas voi hakeutua hoitoon fyysisten syiden takia tai käyttää termejä mitkä voivat antaa kuvan, että kyseessä on normaalia arkielämään kuuluvaa mielialan vaihtelua. Perusterveydenhuollossa on kriittisen tärkeää olla valmiudet tunnistaa, seurata, ohjata ja tukea masennukseen sairastuneita. Masennukseen sairastuneilla voi usein olla muun muassa päihteiden käyttöä ja ahdistuneisuutta. Muut taustatekijät voivat heikentää masennuksen ennustetta. Lievään ja keskivaikeaan masennukseen sairastuneet voidaan hoitaa perusterveydenhuollon puolella, mutta vaikean masennuksen hoidossa, erityisesti jos potilas on esimerkiksi itsemurhavaarassa, tulee kääntyä psykiatriseen hoitoon erikoistuneeseen yksikköön. 

Masennuksen oirekirjo on erittäin laaja ja yksilöllinen. Eri asteisten masennustilojen oirekuvat vaihtelevat myös suuresti. Keskittymiskyky ja muisti voivat heikentyä, mielessä pyörivät ajatukset ovat syyllistäviä, synkkiä ja surullisia. Masennus vie monelta suurimman osan voimavaroista ja voi vaikuttaa monella eri elämän osa-alueella. Potilaat usein kuvailevat, ettei mikään herätä tunteita ja olo on turta. Osa tuntee ajelehtivansa, olevansa sivullinen maailman menossa ja tapahtumissa. Myös vaikea-asteisen- tai psykoottisen masennuksen myötä potilas voi saada kognitiivisia oireita, kuten toiminnan ohjeuksen vaikeutta. Vakavaan masennukseen voi myös liittyä unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja itsetunnon laskua. Masennukseen sairastunut voi myös kohdata ympäristöltä negatiivista suhteutumista, koska ulospäin ihminen voi olla esimerkiksi passiivinen ja haluton. Ympäristön aiheuttamat negatiiviset reaktiot voivat ja yleensä myös pahentavat masentuneen oireita.  

Masennus kulkee usein käsi kädessä päihteiden ongelmakäytön kanssa. Terveydenhuollon henkilökunnan on hyvin vaikeaa tunnistaa masentuneen päihteiden käyttöä. Suositus on, että kaikille masennukseen sairastuneille tehdään myös strukturoitu kysely alkoholin käytöstä (AUDIT). Alkoholin käytöllä on erittäin negatiiviset vaikutukset masentuneen elämään, hoitoon ja selviytymiseen. Alkoholinkäyttö voi vaikeuttaa potilaan masennusoireita, heikentää ja hidastaa potilaan toipumista ja lisätä itsemurhakuolleisuutta. Masennus voi myös altistaa ja lisätä riskiä päihteidenkäytön uudelleen aloittamiselle.  

Masennuksen hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti ja sen tulee perustua potilaan oireisiin sekä perhe- ja muun elämäntilanteen selvittämiseen. Lääkityksen ja hoitomuotojen valinnassa voidaan hyödyntää Käypä hoito-suositusta Depressio potilaan kohdalla. Masennuksen hoidon kohdalla on erittäin tärkeää taata hoidon jatkuvuus ja luottamuksellisuus potilaan ja hoitavan organisaation kannalta. Potilaan kannalta tulee ottaa kaikki osa-alueet huomioon (mm. Toimintakyky, aiemmat hoidot, somaattiset sairaudet, monihäiriöisyys) ja rakentaa toimiva yhteistyösuhde hoitajan, potilaan ja läheisten kesken. Keskeisiä hoitotyön menetelmiä masennuksen hoidossa ovat omahoitajasuhde, toivottomuuden lieventäminen ja toivon ylläpitäminen. Alentuneen toimintakyvyn ja elämässä pärjäämättömyyden kohdalla tulee yksilöllisesti miettiä sairaalahoitoa. Kuntouttava työote, tuki, motivointi ja kannustus ovat masentuneen potilaan hoidon kulmakiviä. Sensitiivisyys ja tilannetaju ovat tärkeitä luonteenpiirteitä masentuneen potilaan hoitotyössä, hoitajan ei tule olla liian vaativa, jottei potilas koe liikaa epäonnistumisen tunnetta tai ettei kykene vastaamaan odotuksiin. Tavoitteiden ja haasteiden asettaminen ja niistä suoriutuminen taas tuovat onnistumisen tunteita.  

Masennuksen hoidossa on tärkeää myös vuorokausirytmin normalisoiminen, koska masentunut henkilö saattaa helposti viettää sängyssä koko päivän ja vuorokausirytmi saattaa olla nurinkurinen. Omahoitajan kanssa tehty viikkorytmi voi kannustaa tekemiseen ja jäsentää potilaan päivää. Liikunnan on todettu myös vaikuttavan moniin somaattisiin ja psyykkisiin sairauksiin. Erilaiset liikuntamuodot, rentoutumismenetelmät ja toiminnalliset ryhmät voivat tuoda positiivisia muutoksia masentuneen arkeen ja ennusteeseen. Säännöllinen liikunta todistetusti vähentää depression uusiutumista.  

Omahoitajasuhteen rakentumisen kannalta on tärkeää, että hoitaja pystyy olemaan avoin ja luotettava. Hoidon tulee olla näyttöön perustuvaa ja eettisten periaatteiden mukaista. Masentuneen potilaan kanssa suhteessa erityisesti korostuu toivon herättäminen ja sen ylläpitäminen. Potilaan voimavarojen, selviytymiskeinojen ja kriisin kohtaamisen keinoja hoitajan tulee kartoittaa ja tukea. Hoitajan kannalta korostuu vuorovaikutustaidot, empatiakyky ja läsnäolo. Myös tärkeää on, että potilas kokee hoidon rakentuvan yksilöllisesti ja hoitaja kohtaa potilaan yksilönä. Potilaan itseymmärryksen lisääntyminen antaa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin, se auttaa löytämään uusia keinoja vaikeista tilanteista selviytymiseen. Hoitajan tulisi kannustaa potilasta täyttämään mielialapäiväkirjaa, mihin tulisi myös kirjata mielekkäät tekemiset ja onnistumiset. Potilaan kanssa voi tehdä erilaisia sopimuksia, esimerkiksi että potilas yrittää nauttia ja rentoutua säännöllisesti. Sopimukset voivat motivoida ja kannustaa masentunutta potilasta. 

Potilaalle ja hänen läheisilleen on erittäin tärkeä kertoa masennuksesta, sen oireista ja hoitomuodoista. Ohjaus ja tiedonsaanti on tärkeää avo- ja sairaalahoidon puolella. Potilaan ja läheisten on myös tärkeä tietää, että masennuksen oireet ja toipuminen on yksilöllistä ja voi myös olla vaihtelevaa. Yhteistyösuhteessa hoitaja on avainasemassa toivon ja ilon luomisessa potilaalle ja omaisille. Tärkeää on, että potilas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Lievässä masennuksessa terapia voi ilman lääkitystä auttaa, mutta keskivaikeassa ja vaikeassa masennuksessa yleensä yhdistetään lääkehoito psykoterapian kanssa. Masennuksen hoidossa voidaan käyttää myös sähköhoitoa, joka soveltuu potilaille joilla on psykoottisia tai katatonisia oireita.  

Masentuneen potilaan hoidon tulee olla kokonaisvaltaista ja sen taustatekijät tulee kartoittaa mahdollisimman hyvin. Hoitajan tulee muistaa, että masennus voi potilaalle ja läheisille olla arka ja herkkä aihe. Myös masentuneen potilaan omaiset voivat tarvita apua ja monet kolmannen sektorin toimijat ovat keskittyneet myös läheisten mahdollisiin ongelmiin. Masentuneen potilaan hoitaminen ja kattavan, avoimen ja luottamuksellisen suhteen luominen potilaan ja hoitajan välille voi myös viedä terveydenhuollon ammattilaisen voimavaroja ja jaksamista. Työyhteisössä tulee olla työkaluja ja keinoja auttaa hoitajaa jaksamaan työssään. Hoitajan tulee myös itse tiedostaa omat jaksamisen rajat ja huolehtia omasta terveydestään.  

Masennus jo sairautena nostaa ja herättää paljon tunteita ja kysymyksiä. Historiassa mielenterveysongelmista kärsiviä on pahimmillaan pidetty henkien riivaamina, mutta nyky-yhteiskunnassa mielenterveydestä ja sen ongelmista voidaan jo käydä suhteellisen avointa keskustelua. Masennus ja masentunut potilas voi useasti kohdata negatiivisa asenteita lähipiirissään, aikaisemmissa hoitosuhteissa tai jopa yhteiskunnan tasolla. Tutkimuksien mukaan mielenterveyshäiriöitä sairastavat eivät saa tasa-arvoista kohtelua fyysisten sairauksien hoidossa, mikä varmasti omalta osaltaan tuskin edesauttaa mielenterveyden ongelmien kanssa painivaa, mutta myös konkreettisesti voi nostaa riskiä ennenaikaiselle kuolemalle. Eettisen toiminnan ja työn kannalta avainasemassa ovat ennakkoluulottomuus ja aito empatia. Aito välittäminen välittyy eteenpäin.  Vakavasti sairastuneen potilaan kohdalla hoitaja joutuu myös pohtimaan erilaisia eettisiä ristiriitoja, esimerkiksi miettimään potilaan itsemäärämisoikeutta ja verrata sitä vaikka tahdosta riippumattomaan hoitoon. 

 

 

 

Lähteet: 

Hämäläinen, Kaisu – Kanerva, Anne – Kuhanen, Carita – Schubert, Carla – Seuri, Tarja. 2017. Mielenterveyshoitotyö. 5-6 painos. Helsinki: Sanoma Pro 

Mielenterveyslaki. ( 1116/1990 ) 1990. Verkkodokumentti. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/19901116 > Luettu: 31.1.2018

Mielenterveysseura. Tukea ja apua- Vertaistukiryhmät. Verkkodokumentti.< https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/vertaistukiryhm%C3%A4t > Luettu 28.1.2018 

Terveysportti. Käypähoito 2016. Depressio. Verkkodokumentti. < http://www.terveysportti.fi.ezproxy.metropolia.fi/dtk/ltk/koti?p_artikkeli=ykt00845&p_haku=masennus > 

 

 

Päihdehoitotyö

Päihdehoitotyöllä tarkoitetaan moniammatillista päihdetyötä. Se sisältää terveyttä edistävän, ehkäisevän ja korjaavan työn, missä sairaanhoitaja toimii hoitotyön asiantuntijana sekä sen toteuttajana. Päihdehoitotyötä toteutetaan lähes kaikissa terveydenhuollon toimipisteissä tai itsenäisenä asiantuntija-alueena.  Päihdehoitotyössä myös korostuu hoidon jatkuvuus ja sen seuranta.

Päihdehoitotyössä sairaanhoitajan kannalta korostuu erityisesi näyttöön perustuva hoitotyö, päihdehoitotyön erityisluonne sekä sairaanhoitajan työssään kohtaavat eettiset ongelmat. Eettisiä ongelmia sairaanhoitaja voi kohdata niin asiakkaan, kollegiaalisuuden, eri ammattiryhmien sekä hoito-organisaation kohdalla. Erityisesti koen, että eettisten ongelmien ja kysymysten tiedostaminen ja niiden etukäteen pohtiminen lisää sairaanhoitajan ammattitaitoa, empatiaa ja työssä jaksamista. Myös koen erittäin tärkeänä, että erilaisten eettisten kysymysten pohtiminen ja keskustelu ryhmässä esimerkiksi työyhteisön kanssa on tärkeää.

Toimiva päihdehoitotyö jakautuu moneen eri osa-alueeseen ja parhaimman mahdollisen hoitokokonaisuuden kannalta on tärkeää, että jokainen osa-alue toimii laadukkaasti. Hoitotyön näkökulmasta päihdehoitotyön organisaatio jakautuu asiakaslähtöisyyteen, hoitotyön eettisyyteen ja ammatillisuuteen, johtamiseen ja yrittäjyyteen, kliiniseen hoitotyöhön, näyttöön perustuvaan toimintaan ja päätöksentekoon, ohjaus- ja opetusosaamiseen, terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöön sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden laatuun ja turvallisuuteen. Päihdehoitotyössä myös korostuu työntekijöiden hyvinvointi ja jaksaminen.

Päihde tarkoittaa päihdehuoltolain mukaan alkoholijuomaa sekä muuta päihtymistarkoituksessa käytettävää ainetta.

Tupakka on tupakoiden kasvisukuun kuuluva ja sen kuivattuja lehtiä käytetään sen sisältävän nikotiinin vuoksi. Tupakoinnin lopettamiseen on käytössä erilaisia korvaushoitovalmisteita sekä lääkkeitä. Aktiivinen liikunta on myös todettu olevan apu tupakoinnin lopettamisessa. Hoitotyön näkökulmasta on tärkeää kysyä tupakkatuotteiden käytöstä suoraan ja neutraalisti, jotta tuotteiden käyttö tunnistetaan ja siihen voidaan lähteä miettimään yksilöllistä ja asiakaslähtöistä ratkaisua.

Alkoholijuomalla tarkoitetaan etyylialkoholia eli etanolia sisältävää juomaa. Alkoholi aiheuttaa aivojen toiminnan lamaantumisen, eli humalatilan.  Pieninä määrinä alkoholi rentouttaa ja tuottaa mielihyvää, mutta suurina määrinä ja säännöllisesti kulutettuna aiheuttaa tapaturma alttiutta ja riskiä sairastumiselle. Myös toleranssi kasvaa alkoholin säännöllisen ja runsaan käytön myötä. Eri maissa terveystapoja koskevassa väestöviestinnässä ja neuvonnassa käytettävät alkoholin käytön riskirajat poikkeavat, mutta suurimmassa osassa ne luokitellaan vähäisen, kohtalaisen tai korkean riskin tasolle. Alkoholista johtuvaa päihdeongelmaa voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa, työterveyshuollossa tai sairaalassa. Kolmas sektori tarjoaa myös erilaisia katkaisu- ja vieroitushoitoja. Alkoholin ongelmakäytön toteaminen on erittäin tärkeää jo varhaisessa vaiheessa. Haastattelussa sairaanhoitajan tulee erityisesti korostaa ja keskittyä kannustavan ja avoimen ilmapiirin luomiseen. Luotettava ja ammatillinen ote on erittäin tärkeä keskustelun kannalta. Alkoholin käytöstä tulee kysyä avoimesti ja neutraalisti, käyttömääriä kysyttäessä lienee parempi johdatella arvioon tarjoamalla suuria juomamääriä, erilaisten strukturoitujen kyselyiden (AUDIT) käyttäminen  haastattelun tukena ja alkoholiongelman toteaminen helpottuu jos haastattelussa selvitetään muita alkoholinkäyttöön liittyviä seikkoja. Alkoholiongelma on yhteiskunnallisesti hyvin puhututtava aihe ja vie hoitajan myös usein pohtimaan eettisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Esimerkiksi alkoholisimin ymmärtäminen sairautena voi olla myös ammattihenkilöille hankalaa ja hoitoon välittyvän läsnäolon ja empatian löytäminen työlästä. Kuitenkin edellä mainitut piirteet ja ominaisuudet hoidossa ovat tutkitusti asiakaslähtöisiä ja useinkin voivat johtaa huomattavasti parempiin hoidollisiin tuloksiin.

Huumausaineella tarkoitetaan laitonta, huumaavassa tarkoituksessa käytettyä ainetta. Huumausaineita ovat esimerkiksi kannabis, erilaiset stimulantit kuten amfetamiini, opioidit, hallusinogeenit sekä muut huumausaineet kuten muuntohuumeet. Eri huumausaineiden tiedetään aiheuttavan erilaisia psyykkisiä ja somaattisia sairauksia ja oireita. Somaattisia sairauksia ovat esimerkiksi erilaiset yliannostusten aiheuttamat komplikaatiot tai vauriot sekä myrkytystilat. Hepatiitti C on erittäin yleinen sairaus suonensisäisiä huumeita käyttävien keskuudessa ja HIV-positiivisuutta tavataan myös Suomessa. Tavallisia psyykkisiä ongelmia ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, impulssien huono kontrollointi ja mielialojen vaihtelu. Usein huumeongelmaisilla on taustalla myös alkoholin ongelmakäyttöä. Skitsofrenia on yleistynyt huumeriippuvuutta sairastavilla. Huumeriippuvuutta voidaan hoitaa sosiaali- ja terveyspalveluiden monissa eri yksiköissä. Usein huumeriippuvaisilla aloitetaan lääkityshoito ja/tai korvaushoito jatkohoidon tueksi. Hoidon tarpeen ja arvioinnin helpottamiseksi tehdään alkuarviointi päihdepoliklinikalla, missä mietitään erilaisia vaihtoehtoja vieroitus- tai korvaushoidolle. Tärkeää huumeongelmaisen kanssa toimittaessa on muistaa asiakkaan tausta ja tilanne. Monelle huumeongelma voi olla lähtöisin elämässä tapahtuneesta kriisitilanteesta tai vaikka syrjäytymisestä. Haastattelussa tulle pyrkiä avoimuuteen ja luottamuksellisuuteen. Päihdeongelmaa kartoittaessa voidaan myös hyödyntää erilaisia strukturoituja kyselyitä kuten DUDIT-lomaketta. Kyseinen lomake antaa kokonaiskuvan huumeidenkäyttöön liittyvistä ongelmista, haitoista ja niiden asteista. Tärkeää on myös huumeiden lisäksi kartoittaa muiden päihteiden kuten alkoholin tai lääkkeiden käyttöä.

Erilaisten päihteiden käyttöä voidaan mitata erittäin laajalla skaalalla. Kaikkiin päihteisiin ja niiden käytön kartoittamiseen on luotu erilaisia mittareita kartoittamaan käytön haitallisuutta ja sen laajuutta. Käyttöä voidaan mitata joko täydestä raittiudesta jatkuvaan ja riippuvuutta aiheuttavaan käyttöön. Erilaisilla mittareilla pyritään myös huomioimaan päihteen määrän, käyttötavan ja käytettyjen määrien lisäksi myös miten usein päihdettä käytetään ja millaisessa yhteydessä. Hoitotyössä erilaisten mittareiden käyttö voi olla apuväline ongelman kartoittamiseen ja sen havainnollistamiseen sekä puheeksi ottamiseen. Mielestäni eri mittareiden käytössä korostuu hoitajan ammatillisuus sekä läsnäolo. Tärkeää on, että keskustelussa käy ilmi luottamuksellisuus ja hoitaja toteuttaa haastattelun ja kyselyn hoitotyön kannalta eettisesti.

Päihdehoitotyössä sairaanhoitajan näkökannalta on erittäin tärkeää tietää ja ymmärtää miten riippuvuus kehittyy ja millaisia erilaisia ulottuvuuksia se voi saada. Riippuvuuden syntyä voidaan selittää useasta toisiaan täydentävästä näkökulmasta ja niiden avulla voidaan ymmärtää paremmin riippuvuuden syitä ja taustatekijöitä. Ihminen ei synny päihderiippuvaiseksi, mutta riippuvuuden taustalla voi olla monia syitä ja miksei myöskin teorioita. Riippuvuudelle altistavia ja suojaavia tekijöitä, niin sisäisiä kuin myös ulkoisia. Riippuvuudella voi olla monia eri ulottuvuuksia, ne voivat vaihdella fyyisestä ulottuvuudesta sosiaaliseen ulottuvuuteen. Tärkeää on myös tunnistaa haitallinen riippuvuus ja pyrkiä löytämään siihen asiakaslähtöinen hoito.

Päihdeongelma usein koskettaa myös käyttäjän läheisiä ja se hoitotyössä tulee myös huomioida. Perhe, läheiset tai yhteisö voivat olla päihdeongelmaiselle voimavara tai myös hankalat ihmissuhteet taustatekijä. Päihdeongelma vaikuttaa lähes aina perheen jäseniin ja läheisiin ja heidän välisiin suhteisiin. Päihdehoitotyössä perhekeskeisen hoitotyön on todettu tuovan positiivisa tuloksia ja kokemuksia. Perhehoitotyössä kaikki saavat mahdollisuuden keskustelulle, ohjaukselle ja avuntarpeen selivttämiselle.

Päihdehoitotyössä on keskeistä osata motivoivan toimintatavan perusteet ja huomioida asiakkaan yksilölliset tarpeet.

Lähteet:

Käypä hoito. Alkoholiongelmaisen hoito. 2015. Verkkodokumentti. < http://www.terveysportti.fi.ezproxy.metropolia.fi/dtk/ltk/koti?p_artikkeli=ykt01101&p_haku=huumeet > Luettu 30.1.2018

Partanen, Airi – Holmberg, Jan – Inkinen, Mari – Kurki, Marjo – Salo-Chydenius, Sisko 2015. Päihdehoitotyö. 1. painos. Helsinki: Sanoma Pro.

Päihdehuoltolaki. ( 41/ 1986 ). 1986 . Verkkodokumentti. < https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860041 > Luettu: 31.1.2018

Simojoki Kaarlo. Huumeongelmaisen hoito. 2010. Lääkärin käsikirja. Verkkodokumentti. Päivitetty 1.1.2016. < http://www.terveysportti.fi.ezproxy.metropolia.fi/dtk/ltk/koti?p_artikkeli=ykt01101&p_haku=huumeet > Luettu 30.1.2018

Stumppi. 2016. Tutkittua tietoa. Verkkodokumentti. < https://stumppi.fi/nain-lopetat-tupakoinnin/ > Luettu 30.1.2018

Oppimispäiväkirja blogin muodossa

Kyseinen blogi on tehty Metropolia Ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijoiden oppimispäiväkirjana mielenterveys- ja päihdehoitotyön kurssille. Blogissa käsittelemme ja pohdimme kuutta kurssilla käsiteltyä aihealuetta.

Erityisesti pyrimme blogissa nostamaan eettisiä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä, mitä käsitellä hoitajan ja hoitotyön näkökulmasta.  Henkilökohtaisena tavoitteena olemme halunneet nostaa eettiset kysymkset, koska ne mielestämme koskettavat erityisesti mielenterveys- ja päihdetyöerikoisalaa.

Oppimispäiväkirjan tavoitteena on kerrata lähiopetuksessa käytyjä asioita, hyödyntää näyttöön pohjautuvaa tietoa ja kehittää omaa ammatillista osaamista.

Blogia kirjoittavat toisen vuoden sairaanhoidonopiskelijat Tea Eronen ja Ria Ek.

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi